Olen syntynyt -97 ja kasvanut koirien kanssa. Minulla ei itselläni ole koskaan ollut trimmattavaa rotua, vaikka niistä onkin nypittävien osalta ollut kokemusta tuttavien kautta. Kotoani Oulusta löytyy kaksi pitkäkarvaista mäyräkoiraa, joiden kanssa harrastetaan lähinnä aivojen aktivointia ja lenkkeilyä. Kasvatan yhteisellä kennelnimellä äitini kanssa länsisiperianlaikoja.
Trimmaajakoulutus
Päätin hakea trimmaajakoulutukseen Ylä-Savon ammattiopistoon, kun yliopistohakuni eivät tuottaneet tulosta. Aloitin koulutuksen syyskuussa 2019 täysin nollasta ja kiitän huikeita opettajiani koululla ja työssäoppimispaikassani siitä, että olen päässyt tähän pisteeseen. Annoin hyväksytyn näytön osaamisestani elokuussa 2020 jonka myötä valmistuin ammattitutkinnon suorittaneeksi eläintentrimmaajaksi.
Koirien ruokinta-asiantuntija
Vispaamon yrittäjä kouluttautui vuoden 2023 aikana koirien ruokinta-asiantuntijaksi. Tämän myötä pystyn tarjoamaan ruokintakonsultaatioita sekä suunnittelemaan muutoksia koiran ruokintaan. Sairauksien tukiruokavaliota en tee!
Tassupalvelu Vispaamo
Tassupalvelu Vispaamo, tai tutummin Vispaamo, sai alkunsa jo toukokuussa 2020, kun halusin kesätöiden ohella pitää omia taitojani yllä. Kesän aikana päätimme toisen trimmaajan kanssa hankkia yhteiset toimitilat Oulusta. Tämä johti Vispaamon toimitilojen avaamiseen syyskuussa 2020. Toimimme yhteisissä tiloissa kahtena eri yrittäjänä Trimmauspalvelu Luca's kanssa. Vispaamoon ovat tervetulleita kaikki hännänheiluttajat!