Tulisiko koira ruokkia kerran vai kahdesti päivässä?
- Ronja Valkeala
- 2.9.
- 2 min käytetty lukemiseen

Koiran ruokintarytmi on aihe, joka herättää paljon kysymyksiä. Yksi yleisimmistä pohdinnoista
on, pitäisikö koira ruokkia kerran vai kahdesti päivässä. Molemmissa vaihtoehdoissa on etunsa, ja sopiva rytmi riippuu koiran yksilöllisistä tarpeista. Koiran voi ruokkia molemmin tavoin riippuen siitä, mikä sopii teidän arkeenne ja ennen kaikkea teidän karvakorvallenne parhaiten.
Tässä artikkelissa pohdin molempien ruokintamallien etuja ja haasteita, sekä kerron, miten ruokinnan voi esimerkiksi jakaa.
Voiko koiran ruokkia vain kerran päivässä?
Kyllä voi, aikuisille ja rauhallisille koirille yksi ateria päivässä voi olla aivan riittävä. Tämä malli muistuttaa koiran alkuperäistä rytmiä, jossa ruokaa saatiin satunnaisesti saalistamalla.
Yksi ruokintakerta toimii myös aktiivisille valjakkokoirille ja metsästyskoirille. Pääasiallinen ateria tarjoillaan suorituksen jälkeen, mikä paikkaa liikunnasta syntynyttä energiavajetta.
Hyötyjä:
Ruokailun yksinkertaisuus – yksi ruokintakerta helpottaa arjen aikatauluja.
Pidempi ruoansulatusaika voi vähentää ruoansulatusvaivoja osalla koirista.
Soveltuu hyvin koirille, joiden energiantarve on kohtuullinen ja jotka eivät ole erityisen aktiivisia, tai vaihtoehtoisesti koirille, jotka ovat todella aktiivisia ja harrastavat pitkäkestoista suoritusta vaativia lajeja.
Huomioi kuitenkin:
Suuri ruokamäärä kerralla voi kuormittaa vatsaa ja altistaa esimerkiksi mahalaukunkiertymälle erityisesti suurilla roduilla.
Pitkä paasto voi lisätä turhautumista tai ahmimista.
Ei suositella pennuille, senioreille tai herkkävatsaisille koirille. En myöskään suosittele tätä mallia, jos koirasi on herkkä närästykselle.
Kaksi ateriaa päivässä on kuitenkin useimmiten suositeltu vaihtoehto
Kahdesti päivässä ruokkiminen on monelle koiralle luonnollisin ja turvallisin tapa. Se tuo rytmiä päivään ja pitää energiatasot tasaisempina. Tämä on myös helpoin tapa, jos koirasi on sekaruokinnalla ja saa esimerkiksi lihaa ja nappuloita, jolloin voit jakaa ne eri ruokintakerroille. Tällöin mahdollisesti eri tahdissa sulavat ruoka-aineet eivät aiheuta ongelmia ruoansulatuksessa.
Hyötyjä:
Auttaa ylläpitämään vakaata verensokeria ja vireystasoa.
Sopii hyvin aktiivisemmille koirille ja niille, joilla on herkkä ruoansulatus tai närästelyä.
Pienemmät annoskoot vähentävät ruoansulatuskanavan rasitusta.
Tukee painonhallintaa ja ehkäisee ylensyömistä.
Huomioi kuitenkin:
Pidä ruokamäärä annostuksen mukaisena.
Tämä tapa vie hieman enemmän aikaa päivästä kuin kertaruokinta.
Ajoita illan/iltapäivän ruokinta liikunnan mukaan. Mikäli käyt esimerkiksi pitkällä juoksulenkillä koiran kanssa, älä anna ruokaa noin tuntiin ennen tai jälkeen lenkin.
Usein kahdesti päivässä ruokkiminen toimii erinomaisesti myös silloin, jos koiralle annetaan lääkkeitä ruoan yhteydessä.
Miten valita oikea rytmi?
Tähän ei ole olemassa vain yhtä oikeaa vastausta, vaan paras ruokintarytmi riippuu useista tekijöistä. Tässä muutamia esimerkkejä vielä kootusti:
Tilanne tai koiran ominaisuus | Sopiva ruokintarytmi |
Pentu, ikääntyvä tai herkkävatsainen koira | 2–3 ateriaa päivässä |
Aikuinen, terve ja rauhallinen koira | 1–2 ateriaa päivässä |
Aktiivinen tai urheileva koira | 2 ateriaa päivässä |
Suuri rotu, jolla riski mahalaukunkiertymään | vähintään 2 ateriaa päivässä |
Tärkeintä on seurata koiran oloa ja reagointia: vireystila, ruokahalu, ulosteen laatu ja painon kehitys kertovat, toimiiko ruokintarytmi vai ei.
Yhteenvetona: voit ruokkia perusterveen aikuisen koiran kummin tahansa; kerran tai kaksi kertaa päivässä, joissain tapauksissa myös useammin. Valitse tapa, joka sopii teidän arkeen parhaiten.
Hyvinvointi alkaa ruokakupilta
Riippumatta siitä, ruokitko koirasi kerran vai kahdesti päivässä, tärkeintä on ruoan laatu ja koiran yksilölliset tarpeet. Kun valitset koirallesi sopivan rytmin, annat parhaan mahdollisen tuen koiran arjen hyvinvoinnille.
Muista kuitenkin, että koiran tulee ensisijaisesti sopeutua omistajien arkeen. Jos siis teille luonteva ruokintarytmi on kuudelta aamulla ja kymmeneltä illalla, se on täysin OK. Tällöin voit antaa esimerkiksi aamulla isomman annoksen ruokaa, jotta ruoan määrä jakautuu tasaisemmin vuorokaudelle ja verensokerit pysyvät tasaisempina. Eikä nälkäkään iske keskellä päivää.
Ruokinnan ei yleisesti tarvitse tapahtua kellontarkkaan samaan aikaan, vaan voit antaa ruoan liukuvasti parin tunnin aikaikkunassa. Poikkeuksen tietenkin luovat sellaiset tilanteet, joissa taustalla on lääketieteellinen tarve tasaiselle ja kellontarkalle rytmille – tällöin ruokintaa on syytä ajoittaa tarkemmin.
Kommentit